Työt Teollisuuskadun toimitilassa hyvällä mallilla

Teollisuuskadun tilojen muutostyöt etenevät suunnitellussa aikataulussa. Toimitilapäällikkö Katri Leskinen arvioi, että uusiin toimistotiloihin päästään muuttamaan kesäkuun loppuun mennessä.

Valmistuskeittiön suunnittelu on käynnissä, ja keittiö valmistuu vuoden vaihteessa tai alkuvuodesta. Siihen asti eväitä varten on jääkaappi ja mikro.

Molempiin kerroksiin on tulossa jokaiselle työntekijälle oma lukittava lokero tavaroiden säilyttämistä varten.

Koska uusissakin toimitiloissa työtä tehdään tiimien yhteisissä avokonttoreissa, alakertaan rakennetaan yksi puhelinkoppi ja yläkertaan kaksi.

Hallin toiselle puolelle tulee toimistotilaa ja toiselle puolelle logistiikka-alan opettajien huoneet. Näiden välissä on hallitilaa, joka toimii logistiikka-opiskelijoiden oppimisympäristönä.

Kiirastorstaina toimitilojen alakerrassa oli sähköputkitus ja väliseinien teko käynnissä. Kipsilevyseinät ovat pääosin valmiit, ja lasiseinät asennetaan myöhemmin työn edetessä. Seinät ja katot on maalattu. Käytävien kohdalla huonekorkeudesta tulee toimistohuoneita matalampi, sillä alaslaskettu alakatto peittää ilmanvaihtokanavat. Myöhemmin keväällä asennetaan vielä akustolevyt toimistohuoneisiin sekä lattioille tekstiilimatot.

Töiden tässä vaiheessa yläkerta on valmiimpi kuin alakerta. Yläkerrassa väliseinät ovat valmiit ja niitä on osin päästy jo pohjamaalaamaan. Myös ilmanvaihtokanavien eristys on valmis.

Toisen kerroksen käytävä.